Niin siinä kävi että polvi vaan paheni yön aikana. Turposi vain lisää. Ei tainnu tehä hyvää torstain rämpiminen metässä. Oli kyllä ihan hel###tiä myöntää itelleni, että nyt en tule pysymään mukana päivän ohjelmassa. Mutta aamulla oli nieltävä ylpeyteni ja kyyneleeni, sanottava kersantille että tänään ei onnistu.
Eniten ärsytti se että oli pakko mennä myöntään että ei pysty. Ihan suunnaton ärsytys. (Käyttäisin lisäää voimasanoja jos kehtaisin. 😅🙈)
No siitä sitten Johtolan eteen oottaman lääkintäpuolen ylilutia. Hetken ottelun jälkeen pääsin sirran (armeijan ambulanssi ) kyydillä toiselle johtolalle, jossa oli kenttäsairaala.
Kivaa oli itkua vääntäen kertoa ylilutille tilanteeni. Hön oli ihan sitä mieltä että meillä naisilla on ihan liian korkeat paineet suorittaa intissä. Että tälläsellä pakonomaisella suorittamisella en tuu saa vuttaan mitään. ( Hieman olin kyllä eri mieltä, naisilla ON paineet js suuret sellaiset suorittamisen suhteen. )
No, herkem jutustelujen jälkeen sain hoidoksi kylmäkääreen ja hetken lepoa. Torkahin hetimmiten. 😅
Jonkun ajan päästä hän herätti mut ja anto lootan ibumaxia ja vapautuksen tälle päivälle. Sain myös kyydin takasin yksiköni luokse kun niin kovasti sitä halusin.
No sitä sitten ravasin ympäri mettää kun muut harjoteli potero-rallia. 🙈 Oisin ollu niin mielelläni mukana.
Kassulle pääsi sitten tietysti auton kyydillä. 😇 Mikä vempula! 😂 Mutta totta puhuttaessa, en olisi millään tän polven kanssa tästä päivästä selvinny... 😕 Että vempulana olo oli ihan oikea ratkaisu.
Kassulla huomasin että polvi alkoi jo oleemaan melkein kolminkertainen 🙈 toiseen polveen verrattuna. Ei olu kivaa rampa portaita ylös ja alas...
Mutta sieltä lomille selvittiin. 👌Nyt kotona, enkä meinaa liikahtaakkaan mihinkään suuntaan ennen kun sunnuntaina on lähtö takasin kassulle. 😼
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti