Siis kolme viikkoa takana p-kautta ja olen nyt toisilla viikonloppuvapailla. Melkein voisi sanoa, että oleminen kasarmilla alkaa tuntua normaalimmalta kuin täällä siviilissä. :D
Alkuun kyllä tuntui erittäin hassulta sanoa Herra alikersantti tai Herra luutnantti tai vastaavaa, mutta hyvin sekin alkaa nykyään jo luonnistua. Ja ylipäätään kun minun on väliin kamalan vaikeaa avata suutani ihmisten eessä. Tämäkin vain tottumiskysymys. Talon tavoille myös alkanu oppimaan, eikä tunnu niin kummalliselta. Ja tavallaan myös ymmärrrän tavat. Väliin vaan ottanut pattiin, kun ei tule kunnon ohjeita ja sitten meijän tuvan on toimittava aika oma-aloitteisesti. Tai käytävä vaklaan mitä jätkät duunaa. :D Miellä siis ei ole oma alikkia meijän tuvassa, niin väliin hankaloittaa asioita.
Eli sotilaspoliisikomppaniassa ollaan ja kolmos joukkueessa, juuri siellä minne halusinkin. (Jes!!) Alkuun oli kyllä yllättävän rentoa olemista, ja eihän meiltä voinut mitään kummempaa vaatiakkaan ennen kun lääkäri totetaa meijät terveiksi ja olemme vaadittavaa A-kuntoisuus luokkaa.
Normi aamuherätys on klo 6.00 ja meillä on on melkein tuntia aikaa aamulla tehä aamutoimet eli aamupesut, pukeutuminen ja punkan teko ( ja viel on joka aamu punkka kelvannut, Hyvää minä!!)
 |
| Punkkani, ihan ite ten! |
Päivän rytmiin on hyvin jo tottunut; aamupala, koulutusta, lounas, koulutusta, päivällinen, sipa, vapaaehtoinen iltapa. :D
Tää on perus-rytmi. Joitain poikkeuksia tietty ollut. Esim. ekalla viikolla kävimme otattamassa kuvat illlalla varusmieskortteihin, ja tällä kuluneella viikolla meillä oli keskiviikona VMTK:n järjestämä katukoris-turnaus. Väliin kyllä tuntuu että meno on yhtä ruokailua!
Ja iltaisin on yleensä niin väsy-olo ettei sitä ole jaksanut paljoa mitään ylimäärästä tehä. Kerran käynyt kuntosalilla, kerran leken lenkin (n 5,8 km) ja kerran pelaan jalkapalloa. Muutaman kerran raahautunut tupakavereiden kans sotkuun. Sekin on paha paikka kun tulee vain herkkuja ostettua. :D
Heti ekalla viikollahan meille jaettiin omat rynnäkkökiväärit ja olihan se aika huima fiilis saaha sellanen ase omiin pieniin kätösiin. Mutta siitä se lähti. Paljon ollaan halailtu ja huollettu raikkaitamme. Eikä se ole enään niin kummallista pitää rynkkyä kädessä. Ampumaradallakin ollaan jo pari kertaa käyty. Minä vain sain sellaisen tapausken jossa oli tähtäys ihan vinossa, eikä sille voinut mitään. Joten sain tällä viikolla uuden rynkyn, kakkosen. Huomenna pääseekin sitten testaa että mites tää uusi toimiikaan.
Parilta ekalta viikolta ei nyt mitään ihmeempää muuta kerrottavaa ole. Pikku hiljaa opeteltu talon tavoille ja tutustuttu tupa- ja joukkue kavereihin. Alkuun tuntu jäbät oli sillei "juma täällä on tyttöjä, eihän niille uskalla puhua"-mieningillä, mutta rohkeesti vaan jutteleen ja varsinkin ruokailujen yhteydessä päästy vähä sisään porukkaan. Ja tietty kun meitä naisia on kuusi henkilöä ja olla oltu kyllä heti alusta lähtien tiivis porukka. Hyvin siis meijän joukkue ottanut meijät mukaan, hieman kuultiin toisella viikolla juoruja 1. ja 2. joukkueiden puhuneen, että ollaan vaan tultu tänne naureskeen ja kikatteleen. Mutta mehän näytetään heille! Ja parempihan se on että nauretaan ja muistetaan pitää pilke silmäkulmassa kuin, että itkettäs itttemme uneen joka ilta.
 |
| Totinen on ilme! 😀 |
Viime viikonloppuna oltiin siis ekoilla lomilla ja olihan se jännää lähteä pois kasarmilta. Lomapuvut päällä ja baretit pääässä. Lähtö oli yhtä sekamelskaa; oliin silloin perjantaina oltu siis päivä metässä tetsaamassa ja ampumaradalla ampumassa. Tietty monsuuni-sae yllätti takasinpäin tullessa. Aseet piti huoltaa ja viijä holviin. Kaapit järjestää ja osatavaroista kun oli märkiä viijä kuivauskaappiin. Sitten mistään saatu mitään kunnon selvää ohjetta mistään. Mutta lomille päästiin.
Tällä viikolla, perjantaina, tuntui jo aika normilta lähteä lomille. Eikä ollut niin paniikkia enää. Onneksi olin jo torstai-iltana laittanu kaappia jo valmiiksi järjestykseen.
Tällä viikkoo meillä oli myös coopperi ja lihaskunto-testi. Cooperissa juoksin 2540 m, mihin oon oikein tyytyväinen. Lihaskuntotestikin meni ihan ok; vauhiton pituus hyppy: 2 m, vatsat. 41 kpl ja punnerruset: 21 kpl (tää oli pettymys).
P1- testi oli ekalla viikolla ja P2 tehtiin tällä viikolla. Enää vain omat suoritukset ja käytös vaikuttaa loppusijoitukseen, eli pääseekö AUK:iin vai vartiostoon. Mutta minulla ei siis enää ole mitään ihmeempiä tavoitteita päästä edes AUK:iin. Ensinnäkin P1-kokeesta pitässaaha vähintään 4 pistettä. Ja meijän yksikössä on suurin osa haluaa AUK:iin (n 90% haluaa ). Voin jo huhtikuussa suunnata kohti uusia tuulia.
Yritän nyt tulevaisuudessa vähä paremmin kirjoitella kuulimisia. Ja nythän tämä vasta alkaakin menee mielenkiintoiseksi! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti